Kissani Sissi on aiemmin jo esiintynyt muutamassa tarinassa ja kuvassa joita blogissani olen julkaissut, puhumattamaan Sissin inspiroivasta vaikutuksesta tekemiini näpertelyihin, joten nyt on korkea aika esitellä tämä ystävä hieman tarkemmin!

Vuosi oli 1999. Edellisen kissamme kuolemasta oli jo tovi, ja ikävän hellittäessä alkoi kyteä ajatus uudesta kissasta. Meillä oli aina ollut mustavalkoisia kissoja, joten ajatuksena oli, että otettaisiin tällä kertaa sellainen perinteisen värinen
maatiaispoikakissa, sellainen harmaa-raidallinen. Ja niitä voisi ottaa parikin samasta sisarusparvesta, niin olisivat toisilleen seuraksi. Olimme tietoisia myös suosituksista, joissa kehotettiin ottamaan luonteeltaan leikkisiä ja elämäniloisia pentuja. Tämän suunnitelman pohjalta lähtisimme etsimään uusia perheenjäseniä!

Kun kuulimme elokuun alussa 1999 syntyneestä pentueesta, jossa kolme kissanpentua etsivät uutta kotia, menimme oitis katsomaan.  Sehän oli kuin unelmien täyttymys! Yhden pennun kyyhöttäessä pöydän alla, keskellä huonetta temmelsi iloisesti kaksi poikakissaa, jotka olivat kuin suoraan suunnitelmastamme: hauskan täplikkäitä valko-harmaita poikakissoja, jotka selvästi piti saada samaan kotiin, kun olivat kuin paita ja peppu. Ja niin veikeitä ja seurallisia! Mutta mikä oli tämä yksi otus? Valkoinen pienenpieni tyttörääpäle, joka jökötti pöydän alla ja seurasi hieman pelokkaana toisten riehumista ja meitä. Ojensin käteni sitä kohti, ja se kömpi piilostaan luokseni ja haisteli sormiani. Se oli Sissi, ja Sissi vei sydämeni siltä seisomalta!

Sissi oli arka pieni kissa, joka teki alussa paljon katoamistemppuja. Se löytyi milloin kirjojen päältä kirjahyllystä, milloin paperiroskiksesta, milloin sohvan alta. Mutta aina se löytyi. Sissin arkuus ei oikeastaan kadonnut vuosiin, ja se oli ajoittain agressiivinenkin, monet vieraat pelkäsivät sitä. Minä rakastin, ja minuun se luotti. Jouduin puolustelemaan sitä vähän väliä.

Sissi on nyt 10-vuotias, ja sen elämään on mahtunut jos jonkinlaista seikkailua, niistä lisää kenties myöhemmin! Sissi on nykyään rohkeampi, uteliaampi ja luottavaisempi kuin nuorempana, ja yksi merkittävä havainto on, että vieraita ei nykyään tarvitse varoittaa Sissin arvaamattomuudesta. Se antaa yleensä ihmisten aikansa silitellä ja rapsutella, mutta vasta sitten kun on ensin tehnyt haistelemalla diagnoosin ihmisen luotettavuudesta.

Tässä sitä ollaan ylväänä paratiisissa nimeltä MÖKKI

Sissin lempipuuhaa on mm. lintuaiheisten tv-ohjelmien katselu. Näettekös minkä tekstitys-pätkän sain ihan vahingossa vangittua kuvaan, siinä lukee: "vaikka sitä tarkkaillaan vain muutaman metrin päästä"